Olen 31v nainen ja opiskelen nettilukiossa. Tavoitteena ylioppilastutkinto ja haaveena yliopisto ja lääketieteelliset opinnot. Opiskelun olen juuri aloittanut ja on ollut antoisaa ja mukavaa opiskella. Opiskelun lisäksi minun elämääni kuuluu paljon muutakin. Teen vapaaehtoistyötä muutamalle eri järjestölle ja käyn harrastuksissa ja ryhmissä joista eräässä olen myös merkittävässä luottamustoimessa. Perinnöllisiä fyysisiä sairauksia on ja niiden hoitokin vie jonkun verran aikaa ja niitä hoidetaan keskussairaalassa ja terveyskeskuksessa. Elämässä ei aina helpolla pääse. Mutta positiivinen on asenne kaikesta huolimatta. Sinkkuna elelen, ei ole puolisoa eikä lapsia vielä, mutta tuli luvattua myös eräälle miehelle jonka tiedän, että mikäli leskeksi jää niin minä voin alkaa hänelle nuoreksi morsiameksi ja laulu nimeltä Uralin pihlaja on meille omistettu. Nyt vielä toistaiseksi kissan kanssa täällä elän ja jään mielenkiinnolla odottelemaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan :)